Suomen ulkomaanedustustojen raportit 1918–1945
Verkkopalvelusta löydät kaikki Suomen ulkomaanedustustojen raportit vuosilta 1918–1945. Raportit olivat tuolloin edustustojen tärkein tapa tuottaa tietoa asemamaan ulkopolitiikasta, sisäpolitiikasta, talouselämästä, yhteiskunnasta ja Suomen kannalta tärkeistä tapahtumista. Edustustot lähettivät raporttien lisäksi sähkösanomia ja kirjeitä, jotka löytyvät ulkoministeriön arkistosta.
Palvelussa on noin 14 000 raporttia. Yksi raportti voi koostua useammasta sivusta, joten sivuja palvelussa on yli 100 000. Kukin sivu on palvelussa erikseen kuvana. Raporttisivuista on koottu vuosittain ja edustustoittain pdf-versio. Monisatasivuisten pdf-versioiden latautuminen saattaa kestää. Palvelussa ei ole varsinaista hakukonetta, mutta pdf-versiossa voi käyttää tekstihakua. Etenkin vanhimpien raporttien heikon tekstijäljen takia haku toimii vaihtelevasti.
Raportit on esitetty vuosittain edustuston sijaintikaupungin mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Edustustot olivat noihin aikoihin yleensä lähetystöjä, palvelussa on myös muutama raportoiva pääkonsulinvirasto. Suurlähetystö ja suurlähettiläs -nimikkeet Suomi otti käyttöön vasta 1950-luvulla.
Lähetystöllä saattoi olla hoidettavana ns. jalkamaita, joita käsittelevät raportit löytyvät verkkopalvelusta yleensä pääkaupungin nimen mukaan. Kuitenkin sotien välisinä vuosina esimerkiksi Portugalin tapahtumia seurattiin Suomen Madridin-lähetystöstä käsin ja Portugalia koskevat raportit löytyvät Madridin lähettämien raporttien sarjasta.
Tiedote: Suomen ulkomaanedustustojen historiallinen raporttiarkisto laajenee 23.11.2019
Rapporter från Finlands utrikesrepresentation 1918–1945
På den här webbplatsen hittar du alla rapporter skrivna vid Finlands beskickningar utomlands mellan 1918 och 1945. Rapporterna var under denna tid beskickningarnas viktigaste sätt att förmedla information om stationeringslandets utrikespolitik, inrikespolitik, ekonomiska liv, samhälle och ur Finlands synvinkel viktiga händelser. Beskickningarna skickade också telegram och brev till Helsingfors, som kan läsas i utrikesministeriets arkiv.
På webbplatsen finns ca 14 000 rapporter. En rapport kan bestå av flera sidor, vilket innebär att det finns mer än 100 000 sidor. Varje sida är en enskild bild. Vi har sammanställt pdf-filer med rapportsidorna ordnade både per år och per beskickning. Tänk på att det kan räcka en stund att ladda ner pdf-filer på flera hundra sidor. Webbplatsen har ingen egentlig sökfunktion, men det går att göra textsökningar i pdf-filerna. På grund av att texten, särskilt i äldre rapporter, bitvis är mycket svag, fungerar sökningen med varierande resultat. Rapporterna är ordnade årsvis och alfabetiskt enligt stationeringsorten.
Beskickningarna var under denna tid huvudsakligen legationer. Det ingår också rapporter från några generalkonsulat. Finland tog inte i bruk benämningarna ambassad och ambassadör förrän under 1950-talet.
Legationerna kunde ha sidoackrediteringsländer och rapporterna om dem finns huvudsakligen under huvudstadens namn. Det förekommer emellertid undantag, till exempel rapporterna om Portugal, som under åren mellan första och andra världskriget bevakades från Finlands legation i Madrid, finns bland Madrid-rapporterna.
Pressmeddelande: Den finska utrikesrepresentationens historiska rapportarkiv på nätet växer 23.11.2019
Reports by Finland's missions abroad in 1918–1945
All reports drawn up in Finland's missions abroad between 1918 and 1945 can be accessed on the Ministry’s online service. At that time, written reports were the most important way for the missions to produce information on foreign policy, internal policy, the economy, society and events important from Finland’s perspective. In addition to reports, the missions sent telegrams and letters, which are also stored in the archives of the Ministry for Foreign Affairs.
The service includes about 14,000 reports. Since one report may consist of several pages, the total number of pages is more than 100,000 pages. Each page is pictured separately. The report’s contents are presented in PDF files by year and by location (mission). It is worth noting that it may take some time to download a PDF file consisting of several hundreds of pages. The service does not have an actual search engine, but text searches in the PDF files can be made. However, the oldest reports’ print may be of poor quality, and the search function does not always produce results.
The reports are grouped by year, and the material is presented based on an alphabetical order of the host city of each mission. In the period under review, the missions were usually called ‘legations’, but a few reporting ‘consulates-general’ also existed. The words ‘embassy’ and ‘ambassador’ were not used until in the 1950s.
A legation may have been accredited to represent Finland in so-called countries of a non-resident envoy. Reports on them can be found on the online service, too, usually under the name of the capital city of the country in question. However, in the years between the wars, events in Portugal, for example, were followed from the Finnish mission in Madrid, and reports on Portugal can be found in the series of reports sent by Madrid.
Press Release: Historical archives of Finnish missions abroad expand 23.11.2019
Suomen edustusto Ankara, Turkki
Aarno Yrjö-Koskinen, lähettiläs24.1.1940 | R-1 | Joutuuko Turkki sotaan Venäjän kanssa? |
28.1.1940 | R-2 | Keskustelu Saksan suurlähettilään v. Papenin kanssa Ankarassa |
28.1.1940 | R-3 | Keskustelu Englannin suurlähettilään kanssa |
5.2.1940 | R-4 | Jälkipoimintoja Ankaran matkaltani |
6.5.1940 | R-1 | Ensivaikutelmia |
11.5.1940 | R-2 | Neuvostoliiton suurlähettiläs maittemme välisistä suhteista |
11.5.1940 | R-3 | Välimeren tilanteesta |
12.5.1940 | R-4 | Turkin suhtautumisesta puolueettomuuteen |
13.5.1940 | R-5 | Turkkilaisia käsityksiä Ruotsin asenteesta |
19.5.1940 | R-6 | Tilanteesta Balkanilla |
21.5.1940 | R-7 | Turkki ja Dardanellein salmien avaaminen |
28.5.1940 | R-8 | Kuningas LEOPOLDin alistumisen vaikutuksesta Turkissa |
5.6.1940 | R-9 | Turkkilaisia käsityksiä tilanteesta |
10.6.1940 | R-10 | Turkkilaisia käsityksiä sodan tuloksesta |
13.6.1940 | R-11 | Turkki ja Italian yhtyminen sotaan |
14.6.1940 | R-12 | Turkin kannanotto |
20.6.1940 | R-13 | Tilanteesta Turkin kannalta katsottuna |
26.6.1940 | R-14 | Ranskan antautumisen vastaanotto Turkissa |
27.6.1940 | R-15 | Turkin ja Neuvostoliiton välisistä suhteista |
27.6.1940 | R-16 | Dardanellein salmien status’esta |
30.6.1940 | R-17 | Tapahtumista Rumaniassa |
1.7.1940 | R-18 | Syyrian tapahtumien vaikutuksesta Turkissa |
8.7.1940 | R-19 | Suurlähettiläs Massiglin raporttien julkaisemisen vaikutus Turkissa |
9.7.1940 | R-20 | Mielialoista Istanbulissa |
14.7.1940 | R-21 | Tilanteesta Turkissa |
15.7.1940 | R-22 | Tilanteesta Syyriassa |
16.7.1940 | R-23 | Suurlähettiläs Terentiev’in lähdöstä |
17.7.1940 | R-24 | Eräitä lisähuomautuksia tunnettujen raporttien johdosta |
27.7.1940 | R-26 | Hetken mielialoista Turkissa |
27.7.1940 | R-27 | Eräs keskustelu Ruotsin asiainhoitajan kanssa |
2.8.1940 | R-28 | Hajatietoja taloudellisesta valtataistelusta Balkanilla |
2.8.1940 | R-29 | Keskustelu suurlähettiläs MASSIGLIn kanssa |
6.8.1940 | R-30 | Tilanteesta Turkissa |
12.8.1940 | R-31 | Turkin suhteista Neuvostoliittoon ja Saksaan |
20.8.1940 | R-32 | Tilanteesta Turkissa |
21.8.1940 | R-33 | Eräs keskustelu v. PAPENin kanssa |
21.8.1940 | R-34 | v. PAPEN Suomen ja Neuvostoliiton välisistä suhteista |
24.8.1940 | R-35 | Eräs tilapäiskeskustelu |
1.9.1940 | R-36 | Turkkilaisia mielialoja |
7.9.1940 | R-37 | Rumanian tapahtumien vastakaiku Turkissa |
13.9.1940 | R-38 | Eräs keskustelu |
25.9.1940 | R-39 | Eräitä huomioita Smyrnan messuilta |
26.9.1940 | R-40 | Tilanteesta läheisessä idässä |
26.9.1940 | R-41 | Eräs huhutieto |
29.9.1940 | R-42 | Turkkilaisia käsityksiä Rooman neuvotteluista |
1.10.1940 | R-43 | Kolmisopimuksen vastavaikutusta Turkissa |
2.10.1940 | R-44 | Turkkilaisia käsityksiä Italiasta |
4.10.1940 | R-45 | Turkin lehdistö kolmipaktin merkityksestä Neuvostoliitolle |
5.10.1940 | R-46 | Syistä suurlähettiläs TERENTJEVin syrjäyttämiseen |
8.10.1940 | R-47 | Eräs keskustelu |
10.10.1940 | R-48 | Tilanne Rumaniassa Turkin ja Kreikan kannalta |
11.10.1940 | R-49 | Eräs lausunto |
12.10.1940 | R-50 | Keskustelu suurlähettiläs VINOGRADOVin kanssa |
18.10.1940 | R-51 | Rumanian tapahtumat ja Turkki |
23.10.1940 | R-52 | Neuvostoliiton kannanoton odotusta Turkissa |
30.10.1940 | R-53 | Turkin asenteesta Italian hyökättyä Kreikkaan |
31.10.1940 | R-54 | Tilanteesta Turkissa |
2.11.1940 | R-55 | Eräitä reunahuomautuksia Tasavallan Presidentin puheeseen eduskunnan avajaisissa |
14.11.1940 | R-56 | Turkkilaisia mielialoja ja arvailuja |
22.11.1940 | R-57 | Uusia varotoimenpiteitä Turkissa |
23.11.1940 | R-58 | Eräs keskustelu |
27.11.1940 | R-59 | Suurlähettiläs KURIHARA Japanin ja Neuvostoliiton välisistä suhteista |
1.12.1940 | R-60 | Turkin ja saksan välisistä suhteista |
10.12.1940 | R-61 | Albanian sodasta ja tilanteesta Balkanilla |
14.12.1940 | R-62 | Tilanteesta |
28.12.1940 | R-63 | Tilanteesta Turkissa |
Suomen edustusto Berliini, Saksa
Toivo Mikael Kivimäki, lähettiläs4.3.1940 | R-1 | Sumner Wellesin käynti Berliinissä |
14.3.1940 | R-2 | Saksa ja Suomen – Venäjän rauha |
18.3.1940 | R-3 | Eräitä lausuntoja ja huomioita |
27.3.1940 | R-4 | Eräs kirjoitus |
28.3.1940 | R-5 | Mitä Berliinissä puhutaan |
1.4.1940 | R-6 | ”National Zeitung” tilanteesta idässä |
4.4.1940 | R-7 | Saksa kiinnostunut Suomen taloudesta |
10.4.1940 | R-8 | Uudet miehitykset |
11.4.1940 | R-9 | Saksan taloudesta |
11.4.1940 | R-10 | Raaka.-ainehankinta Saksassa |
19.4.1940 | R-11 | Ruotsi – Saksa – Italia |
20.4.1940 | R-12 | Saksa ja puolueettomuus |
29.4.1940 | R-13 | Lausuntoja tilanteen kehityksestä |
6.5.1940 | R-14 | Huomioita |
14.5.1940 | R-15 | Tilanteesta |
16.5.1940 | R-16 | Käsityksiä tilanteen kehityksestä |
1.6.1940 | R-17 | Euroopan uusi kartta |
25.6.1940 | R-18 | Kauppasopimusneuvottelut poliittisessa valaistuksessa |
29.6.1940 | R-19 | Bessarabian valtaus ja Saksa |
2.7.1940 | R-20 | Ahvenanmaan linnoittamiskysymys ja Saksa |
2.7.1940 | R-21 | Kolosjoen kaivos |
8.7.1940 | R-22 | Propagandatoiminnastamme Saksassa |
11.7.1940 | R-23 | Keski-Euroopan satotoiveet |
4.8.1940 | R-24 | Suomi, Venäjä, Saksa |
5.9.1940 | R-25 | Messujen mainosarvo Saksassa |
10.9.1940 | ei numeroa | Petsamon liikenne |
21.9.1940 | R-26 | Vaikutelmia Belgiassa käynniltä |
25.9.1940 | R-27 | Suomi ja Saksa tällä hetkellä |
29.10.1940 | R-28 | Ulkopoliittiset tehtävät tällä hetkellä Berliinistä nähtyinä |
25.11.1940 | R-29 | Molotovin vierailu Saksassa |
Suomen edustusto Bern, Sveitsi
Hugo Valvanne, va. asiainhoitaja5.1.1940 | R-1 | Kansainvälinen apu Suomelle |
10.1.1940 | R-2 | N.s.”valkoisten venäläisten” suhtautuminen Suomen sotaan Venäjää vastaan |
10.1.1940 | R-3 | Kansainliiton apu Suomelle |
11.1.1940 | R-4 | Kysymys sotilaallisesta avusta Suomelle |
22.1.1940 | R-5 | Kreivi Coudenhove-Kalergin toiminta Suomen hyväksi |
13.2.1940 | R-6 | Kysymys Suomen auttamisesta |
20.2.1940 | R-7 | Kansainliiton avustustoiminta Suomen hyväksi |
29.2.1940 | R-8 | Keskustelu erään saksalaisen kanssa |
14.3.1940 | R-9 | Rauhan palautuminen |
26.3.1940 | R-10 | Kansainliiton apu Suomelle |
16.4.1940 | R-11 | Kansainliiton apu Suomelle |
16.4.1940 | R-13 | Suomi ja Skandinavian maat |
17.4.1940 | R-12 | Lainoja Suomella |
18.4.1940 | R-14 | Suomen ja Saksan väliset suhteet |
18.4.1940 | R-15 | Eräitä huhuja Skandinavian maiden suhteen |
30.4.1940 | R-16 | Kansainliiton avustustoiminta Suomen hyväksi |
21.5.1940 | R-17 | Sveitsin asema |
13.6.1940 | R-18 | Sveitsin suhtautuminen tilanteeseen Europassa |
20.6.1940 | R-19 | Sotilaallinen tilanne Europassa |
20.6.1940 | R-20 | Tilanne Sveitsissä |
16.7.1940 | R-21 | Sveitsiläinen laina Suomelle |
19.7.1940 | R-22 | Sveitsiläinen laina Suomelle II |
13.8.1940 | R-23 | Uusi vaihe Sveitsin ulkopolitiikassa |
27.8.1940 | R-24 | Kansainliiton eri elimet nykyhetkellä |
28.8.1940 | R-25 | Kansainliiton apu Suomelle |
29.8.1940 | R-26 | Kansainliitto; katsausta taakse- ja eteenpäin |
17.11.1940 | R-27 | Sveitsi ja sota |
18.11.1940 | R-28 | Kansainliiton eklipsi |
19.11.1940 | R-29 | Ilmahälytykset Sveitsissä |
7.12.1940 | R-30 | Pakollista sotilaallista alkuopetusta koskeva kansanäänestys |
9.12.1940 | R-31 | Sveitsi ja Italia |
10.12.1940 | R-32 | Kommunististen järjestöjen lakkautus |
10.12.1940 | R-33 | ”Sveitsin kansallisliikkeen” ja muiden samanhenkisten järjestöjen lakkautus |
14.12.1940 | R-34 | Henkilövaihdoksia Sveitsin hallituksessa |
Suomen edustusto Budapest, Unkari
Aarne Wuorimaa, lähettiläs28.1.1940 | R-1 | Venetsian kokous |
9.2.1940 | R-2 | Keskustelu Unkarin ulkoasiainministerin kanssa 7/2 1940 |
14.5.1940 | R-3 | Saksan hyökkäys Hollantiin ja Belgiaan |
15.5.1940 | R-4 | Mobilisatio Unkarissa |
26.6.1940 | R-5 | Unkarilaisia mielialoja |
3.7.1940 | R-6 | Unkari ja kehitys Rumaniassa |
8.7.1940 | R-7 | Unkari ja Saksan julkaisemat asiakirjat |
10.7.1940 | R-8 | Ensimmäisiä keskusteluja ja vaikutelmia |
19.7.1940 | R-9 | Siebenbürgenin kysymys |
22.7.1940 | R-10 | Münchenin keskusteluista |
27.7.1940 | R-11 | Eräistä viime päivien keskusteluista |
1.8.1940 | R-12 | Slovakia |
1.8.1940 | R-13 | Siebenbürgen ja Salzburgin keskustelut |
2.8.1940 | R-14 | Eräitä lisälausuntoja päivän tapahtumista |
8.8.1940 | R-15 | Unkarin oikeusperusteet Rumanian suhteen |
12.8.1940 | R-16 | Jugoslaviaa koskevia tietoja |
23.8.1940 | R-17 | Suomalais-unkarilaisesta kaupasta |
24.8.1940 | R-18 | Siebenbürgenin kysymys |
28.8.1940 | R-19 | Tilanteesta Tonavan laaksossa |
28.8.1940 | R-20 | Bulgaria ja panslavismi |
2.9.1940 | R-21 | Siebenbürgenin kysymyksen ratkaisu |
3.9.1940 | R-22 | Unkarille tulevan Siebenbürgenin osan taloudellinen arvo |
5.9.1940 | R-23 | Saksalainen vähemmistö Unkarissa ja Rumaniassa |
25.9.1940 | R-24 | Siebenbürgenin palautuksen jälkeen |
30.9.1940 | R-25 | Kolmisopimus ja eräitä poliittisia näkökohtia |
4.10.1940 | R-26 | Huhut muutoksista Unkarin valtiollisissa konstruktioissa |
9.10.1940 | R-27 | Unkarilais-rumanialaiset suhteet |
9.10.1940 | R-28 | Sisäisestä tilanteesta Unkarissa |
9.10.1940 | R-29 | Juutalaiset Bulgariassa |
10.10.1940 | R-30 | Tilanteesta Balkanilla ja muuallakin |
10.10.1940 | R-31 | Unkarin nuoliristipuolueen ohjelma |
17.10.1940 | R-32 | Eräs keskustelu tilanteesta Tonavan laaksossa |
25.10.1940 | R-33 | Sisäisestä tilanteesta Unkarissa |
31.10.1940 | R-34 | Unkari ja Kreikan sota |
2.11.1940 | R-35 | Bulgaria ja nykytilanne |
9.11.1940 | R-36 | Eräitä tietoja |
28.12.1940 | R-37 | Huomioita Budapestin horisontilta |
30.12.1940 | R-38 | Tilanteesta Unkarin kulmalla |
Suomen edustusto Buenos Aires, Argentiina
Niilo Orasmaa, lähettiläs12.1.1940 | R-1 | Avustustoiminnasta Argentiinassa ja Uruguayssa |
16.1.1940 | R-2 | Argentiinan virallinen apu |
3.2.1940 | R-3 | Hajanaisia muistiinpanoja |
31.5.1940 | R-4 | Muistiinpanoja rauhantekomme jälkeen |
31.5.1940 | R-5 | Saksan hyökkäys puolueettomia maita vastaan |
15.6.1940 | R-6 | Argentiina ja sotaakäyvät vallat |
21.8.1940 | R-7 | Havannan konferenssi ja Argentiina |
6.9.1940 | R-9 | Itämerenmaiden valtaus |
6.9.1940 | R-10 | Argentiinan äskettäinen hallituspula |
21.10.1940 | R-8 | Keskustelu Brasilian suurlähettilään kanssa |
Suomen edustusto Bukarest, Romania
Bruno Kivikoski, lähettiläs3.4.1940 | R-1 | Tilanteesta Balkanilla |
Suomen edustusto Haag, Hollanti
Paavo Pajula, lähettiläs (Kööpenhamina) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37Suomen edustusto Kööpenhamina, Tanska
Paavo Pajula, lähettiläs15.1.1940 | R-1 | Tanskan apu Suomelle sodan aikana |
22.2.1940 | R-2 | Suomen avustamistoiminta Tanskassa |
1.3.1940 | R-3 | Vapaaehtoisten hankinta Tanskasta |
23.4.1940 | R-4 | Hajatietoja Tanskan miehityksen alkuajoilta |
22.5.1940 | R-5 | Tanska toukokuussa 1940 |
11.6.1940 | R-6 | Kannunvalantaa Tanskassa |
1.7.1940 | R-7 | Tanska puolenvuoden vaihteessa |
10.7.1940 | R-8 | Hallituksen uusiminen Tanskassa |
25.7.1940 | R-9 | Tanskan saatavat Saksasta |
4.8.1940 | R-10 | Tanska, Saksa ja Uuseurooppa |
20.9.1940 | R-11 | Tanskan ja Saksan suhteet |
10.10.1940 | R-12 | Lisääntyvää levottomuutta Tanskassa |
2.12.1940 | R-13 | Hyökkäykset Stauningia vastaan jatkuvat |
3.12.1940 | R-14 | Stauningin hallitus ja Saksa |
Suomen edustusto Lissabon, Portugal
George Winckelmann, lähettiläs (Madrid)15.7.1940 | R-1 | Juhlallisuudet Lisboassa |
20.7.1940 | R-2 | Selostus eräistä keskusteluista Lisboassa |
Suomen edustusto Lontoo, Iso-Britannia
Georg Achates Gripenberg, lähettiläs30.3.1940 | R-1 | Iso-Britannia ja Neuvostoliitto |
26.4.1940 | R-2 | Eräs keskustelu |
13.5.1940 | R-3 | Englannin uusi hallitus |
15.5.1940 | R-4 | Yleistilanne |
15.5.1940 | R-5 | Länsivallat ja Norja |
19.5.1940 | R-6 | Sotilaallinen tilanne |
25.5.1940 | R-7 | Englantilais-venäläiset suhteet |
27.5.1940 | R-8 | Neuvostovenäjän ja Liittolaisvaltojen väliset suhteet |
10.7.1940 | R-9 | Englannin tilanne |
2.9.1940 | R-10 | Englannin sotapolitiikka |
26.9.1940 | R-11 | Suomalais-saksalainen kauttakulkusopimus |
21.10.1940 | R-12 | Englannin tilanne |
23.10.1940 | R-13 | Navicertit |
28.10.1940 | R-14 | Keskustelu alivaltiosihteeri Footin kanssa navicert-kysymyksestä |
6.11.1940 | R-15 | Englannin suhtautuminen Suomeen |
12.11.1940 | R-16 | Englannin tilanne |
14.11.1940 | R-17 | Navicert-asiat |
19.11.1940 | R-18 | Englantilais-venäläiset suhteet |
Suomen edustusto Madrid, Espanja
George Winckelmann, lähettiläs6.1.1940 | R-1 | Suhtautuminen Suomeen |
8.1.1940 | R-2 | Eräitä keskusteluja |
9.1.1940 | R-3 | Lahjoitukset |
5.2.1940 | R-4 | Espanjassa tätä nykyä käytävien neuvottelujemme poliittinen tausta |
5.4.1940 | R-5 | Aseostojen jatkaminen Espanjassa |
8.4.1940 | R-6 | Tilanne |
15.4.1940 | R-7 | Saksalainen vaikutus Espanjassa |
30.4.1940 | R-8 | Sisäinen tilanne Espanjassa |
20.5.1940 | R-9 | Mielialoja Espanjasta ja Portugalista |
3.6.1940 | R-10 | Hermostuneisuutta |
20.9.1940 | R-11 | Espanjan asenne sotaan |
26.10.1940 | R-12 | Tilanne Espanjassa |
1.11.1940 | R-13 | Selostus eräistä keskusteluista |
7.11.1940 | R-14 | Belgian suurlähettilään karkoittaminen |
22.11.1940 | R-15 | Keskustelu Englannin laivastoattasean kanssa |
28.11.1940 | R-16 | Tervehdyskäynti uuden ulkoministerin luona |
30.11.1940 | R-17 | Portugalin lehdistön suhtautuminen maahamme |
8.12.1940 | R-18 | Valtakirjani jättämistilaisuus |
Suomen edustusto Montevideo, Uruguay
Niilo Orasmaa, lähettiläs (Buenos Aires)23.2.1940 | R-1 | Käyntini Montevideossa |
6.8.1940 | R-2 | Poliittinen tilanne Uruguayssa |
Suomen edustusto Moskova, Neuvostoliitto
Juho Kusti Paasikivi, lähettiläs14.5.1940 | R-1 | Huomioita Neuvostoliitosta |
18.6.1940 | R-2 | Diplomaattikunnan asema Moskovassa. Keskusteluja lähettiläiden kanssa. |
19.6.1940 | R-3 | Keskustelu Italian suurlähettilään Rosson kanssa |
26.7.1940 | R-4 | Neuvostoliiton ja Turkin suhde |
20.10.1940 | R-5 | Keskustelut Jaappanin suurlähettilään kanssa |
11.11.1940 | R-6 | Kuulumisia Itämerenmaista |
22.11.1940 | R-8 | Merkintöjä Molotovin Berlinin – vierailusta |
23.11.1940 | R-7 | Arveluja ulkokomissaari Molotovin äskeisen käynnin johdosta Berliinissä |
Suomen edustusto Oslo, Norja
Wäinö Wuolijoki, lähettiläs10.2.1940 | R-1 | Tilanne Norjassa |
1.3.1940 | R-2 | Keskusteluja Norjan suhtautumisesta Suomen auttamiseen |
1.3.1940 | R-3 | Englanti ja Suomen auttaminen |
1.3.1940 | R-4 | Länsivallat valmiit interventioniin Norjan ja Ruotsin kanssa |
1.3.1940 | R-5 | Keskustelu pääministeri Nygaardsvoldin kanssa |
9.3.1940 | R-6 | Miten Norja suhtautuisi liittoutuneiden joukkojen kauttakulkuun Suomen avuksi |
13.3.1940 | R-7 | Puhetta garantioista ja puolustusliitosta |
14.3.1940 | R-8 | Muudan keskustelu Ranskan uuden lähettilään kanssa |
20.3.1940 | R-9 | Ranskan, Saksan ja Ruotsin lähettiläät hetken tilanteesta |
25.3.1940 | R-10 | Norja vaaravyöhykkeessä |
7.4.1940 | R-11 | Länsivaltojen nootit Norjalle ja Ruotsille näiden suhteista Saksaan ja Venäjään |
8.5.1940 | R-12 | Havaintoja Norjan sodasta |
11.5.1940 | R-13 | Lisää saksalaisia joukkoja Norjaan |
15.5.1940 | R-14 | Saksan sodankäyntitavoista Norjassa |
16.5.1940 | R-15 | Sissisotaa Ruotsin rajan läheisyydessä |
17.5.1940 | R-16 | Mitä on tekeillä Pohjois-Norjaan nähden? |
25.5.1940 | R-17 | Norjan ulkomaankaupan mukauttaminen uuteen tilanteeseen |
26.5.1940 | R-18 | Työriitojen pakollinen sovittelu Norjassa |
28.5.1940 | R-19 | Saksalaiset aikonevat hyökätä Norjastakin Englantiin |
5.6.1940 | R-20 | Reichskommissar Terboven Norjan tulevaisuudesta |
10.6.1940 | R-21 | Neuvostoliiton suhtautuminen Saksan vallan laajentumiseen Skandinaviassa |
10.6.1940 | R-22 | Norjan kauppayhteydet merentakaisten maiden kanssa |
12.6.1940 | R-23 | Protektoraatti vaiko uusi hallitus |
14.6.1940 | R-24 | Saksalaiset vaativat Norjan kuningashuoneen syrjäyttämistä |
14.6.1940 | R-25 | Panttivangit ammutaan |
16.6.1940 | R-26 | Huhuja |
16.6.1940 | R-27 | Eiliset neuvottelut Norjan kohtalosta |
16.6.1940 | R-28 | Lisätietoja Norjasta |
18.6.1940 | R-29 | Ehdotus Norjan aseman järjestämisestä |
2.7.1940 | R-30 | Lehtien asema Norjassa |
4.7.1940 | R-31 | Uuden hallituksen muodostaminen |
8.7.1940 | R-32 | Quisling ja saksalaiset |
10.7.1940 | R-33 | Uuden hallituksen muodostaminen |
2.10.1940 | R-34 | Hallitusvallan uudestaan järjestely Norjassa |
27.12.1940 | R-35 | Huomautuksia Norjan kansainvälisoikeudellisesta suhteesta Saksaan |
Suomen edustusto Pariisi, Ranska
Harri Holma, lähettiläs7.1.1940 | R-1 | Tilanteesta |
6.2.1940 | R-2 | Suomelle annetun avun esihistoriaa |
17.3.1940 | R-3 | Käynti Daladier’n luona. – Materiaalihankinnan jatkuminen |
20.3.1940 | R-5 | Kysymys länsivaltojen suhtautumisesta Suomen territoorin integraliteetin palauttamiseen. – Siviiliapu |
21.3.1940 | R-4 | DALADIER lähtee |
22.3.1940 | R-6 | Ranskan uusi hallitus |
27.3.1940 | R-7 | Tasapainotaistelu Euroopassa |
3.4.1940 | R-8 | Tilannekatsaus |
11.4.1940 | R-9 | ”Encore un quart d’heure Monsieur le Bourreau” (Madame Dubarry) |
15.4.1940 | R-10 | Käynti pääministerin luona |
19.4.1940 | R-11 | Espanjan natsistuminen |
19.4.1940 | R-12 | Norjasta |
4.5.1940 | R-13 | Tilanteesta |
7.5.1940 | R-14 | Lisiä raporttiin n:o 13 |
11.5.1940 | R-15 | Belgian ja Hollannin vuoro |
17.5.1940 | R-16 | Maas-joen jättiläistaistelu |
20.5.1940 | R-17 | Muutokset hallituksessa ja ylimmärrä sotilasjohdossa |
27.5.1940 | R-18 | Poimintoja |
29.5.1940 | R-19 | Kuninkaan petos |
4.6.1940 | R-20 | Pariisin pommitus |
6.6.1940 | R-21 | Tilanne |
24.6.1940 | R-22 | Ranskan tragedia. I: lähetystön pakkolähtö Pariisista |
25.6.1940 | R-23 | Ranskan tragedia. II: Bordeaux |
4.7.1940 | R-24 | Ranskan tragedia. III. Bourboule |
11.7.1940 | R-25 | Ranskan tragedia. IV. Kansalliskokous |
19.7.1940 | R-26 | Ranskan tragedia. V: Suhde Englantiin |
20.7.1940 | R-27 | Vichy’n kuulumisia |
21.7.1940 | R-28 | Lisäys englantilais-ranskalaisten suhteiden kehityksen tuntemiseksi |
23.7.1940 | R-29 | Vieläkin suhteista Saksaan ja Englantiin |
30.7.1940 | R-30 | Suomi ja Moskova |
8.8.1940 | R-31 | Pétain: veni, vidi – vichy! |
18.8.1940 | R-32 | Tilanteesta |
19.8.1940 | R-33 | Englannin kohtalonhetki y.m. |
20.8.1940 | R-34 | Suomen ja Venäjän suhteista |
30.8.1940 | R-35 | Suomen ja Venäjän suhteet Vichy’n näkökulmalta |
3.9.1940 | R-36 | Sodanjulistuksen ensimmäinen vuosipäivä |
9.9.1940 | R-37 | Pétain’in uusi hallitus |
18.9.1940 | R-38 | Kodittomat diplomaatit |
19.9.1940 | R-39 | Suomi ja Moskova |
20.9.1940 | R-40 | Eräitä reunamuistutuksia |
16.10.1940 | R-41 | Saksalaisiako Petsamossa? |
20.10.1940 | R-42 | Ubi sumus? I. |
30.10.1940 | R-43 | Ubi sumus? II. |
6.11.1940 | R-44 | Eräs keskustelu |
11.11.1940 | R-45 | Marraskuun 11 p. 1940. |
19.11.1940 | R-46 | Mosaikkia |
23.11.1940 | R-47 | Inflatioko Ranskassa? |
25.11.1940 | R-48 | Saksalaisten joukkojen läpikulku Suomessa |
25.11.1940 | R-49 | Indo-Kiina. – Siam. – Weygand. |
28.11.1940 | R-50 | Hallituksen mahdollinen paluu Pariisiin |
28.11.1940 | R-51 | Tilanteesta |
12.12.1940 | R-52 | Käynti marsalkka Pétainin luona |
12.12.1940 | R-53 | Hallituksen paluu Pariisiin |
12.12.1940 | R-54 | Hitlerin puheen täkäläinen kaiku ja Italian vastoinkäymiset |
13.12.1940 | R-55 | Ranskan kunnallishallinnon uusjärjestely |
13.12.1940 | R-56 | Eräs keskustelu |
15.12.1940 | R-57 | Lavalin eklipsi |
15.12.1940 | R-58 | Pariisi hakaristin merkeissä |
23.12.1940 | R-59 | Presidentti Kallion kuolema |
23.12.1940 | R-60 | Pulan kehitys |
31.12.1940 | R-61 | Tilanne Vichyssä vuoden vaihteessa |
31.12.1940 | R-62 | Kiinalaista |
Suomen edustusto Riika, Latvia
Eduard Palin, lähettiläs13.1.1940 | R-1 | Latvian suhtautumisesta Suomeen taistellessamme Neuvostoliittoa vastaan |
16.2.1940 | R-2 | Kaksi puhetta: I. Presidentti Ulmaniksen puhe |
17.2.1940 | R-3 | Kaksi puhetta: II. Ulkoministeri Muntersin puhe |
18.2.1940 | R-4 | Kenraali Berkisin käynti Tallinnassa |
18.3.1940 | R-5 | Miten Latviassa suhtaudutaan Suomen rauhantekoon |
23.3.1940 | R-6 | Baltianmaiden XI ulkoministerikonferenssi |
5.4.1940 | R-7 | Latvian kamarijärjestelmän edelleenrakentaminen |
7.4.1940 | R-8 | Sotaministeri kenraali Balodiksen ero |
13.4.1940 | R-9 | Neuvostoliiton uusi Helsingin-lähettiläs Ivan Sotov |
27.4.1940 | R-10 | Vaikutelmia Liettuasta ja sen suhteista eri valtioihin |
29.4.1940 | R-11 | Ruotsia koskeva uhka Saksan taholta y.m. |
6.5.1940 | R-12 | Vilnan kysymys |
19.5.1940 | R-13 | Sotanäyttämön laajeneminen |
3.6.1940 | R-14 | Välikohtaukset Liettuan venäläisissä varuskunnissa |
6.6.1940 | R-15 | Latvian suhtautumisesta Neuvostoliittoon |
18.6.1940 | R-16 | Välähdyksiä tilanteesta |
19.6.1940 | R-17 | Liettuan ja Latvian kohtalo |
20.6.1940 | R-18 | Liettuan uusi hallitus sekä eräitä hajatietoja tilanteesta Liettuassa |
23.6.1940 | R-19 | Latvian uusi hallitus |
24.6.1940 | R-20 | Viime päivien ilmiöitä Latviassa |
25.6.1940 | R-21 | Mielialoja Latviassa |
27.6.1940 | R-22 | Reunamuistutuksia |
30.6.1940 | R-23 | Kuvauksia tilanteesta Latviassa |
30.6.1940 | R-24 | Englannin näyttelemä osa Baltianmaiden viime tapahtumissa |
5.7.1940 | R-24 | Lisätietoja Liettuan uudesta hallituksesta y.m. |
8.7.1940 | R-26 | Tilanteen kehitys Latviassa |
17.7.1940 | R-27 | Äskeiset vaalit Latviassa |
29.7.1940 | R-28 | Yksityisomaisuuden kansallistaminen Latviassa |
14.8.1940 | R-29 | Kuvaus tilanteesta Latviassa ennen lähetystön lähtöä |
Suomen edustusto Rooma, Italia
Onni Talas, lähettiläs19.1.1940 | R-1 | Yleistilanne ja Suomi |
26.1.1940 | R-2 | Italian valmistautuminen sotaan |
18.3.1940 | R-3 | Suomen – Neuvostoliiton sodan päättyminen |
18.3.1940 | R-4 | Mussolinin ja Hitlerin tapaaminen Brennerossa |
26.3.1940 | R-5 | Italia ja Neuvostoliitto |
3.4.1940 | R-6 | Saksan saarto ja Italia |
10.4.1940 | R-7 | Keskustelu ulkoministeri Gianon kabinettipäällikön kanssa |
20.4.1940 | R-8 | Italia ja sota |
1.5.1940 | R-9 | Sotatapahtumat ja Italian asenne |
22.5.1940 | R-10 | Sodan kehitys ja Italia |
11.6.1940 | R-11 | Italian yhtyminen suursotaan |
11.6.1940 | R-12 | Italian suhtautuminen Suomeen |
17.6.1940 | R-13 | Huomioita Italian rintamantakaisesta valmeudesta |
8.8.1940 | R-14 | Balkanin kysymykset ja Italia |
31.8.1940 | R-15 | Italia Egyptin sodan kynnyksellä |
31.8.1940 | R-16 | Pieniä piirteitä Italian ja Sveitsin suhteista |
31.8.1940 | R-17 | Italian – Kreikan ristiriita |
10.10.1940 | R-18 | Italia ja Neuvostovenäjä |
31.10.1940 | R-19 | Italian ja Kreikan sota |
9.12.1940 | R-20 | Mieliala Italiassa |
Suomen edustusto Shanghai, Kiina
Harald Tanner, va.asiainhoitaja (Shanghai)21.3.1940 | R-1 | Kiina ja Suomen sota |
1.4.1940 | R-2 | Uusi hallitus Nankingissa |
Suomen edustusto Sofia, Bulgaria
Aarne Wuorimaa, lähettiläs (Budapest)27.12.1940 | R-1 | Keskustelu Bulgarian ulkoasiainministerin kanssa |
27.12.1940 | R-2 | Huomioita Sofiasta |
Suomen edustusto Tallinna, Viro
Paavo Juho Hynninen, lähettiläs4.1.1940 | R-1 | Suomen taistelu ja Viro |
16.1.1940 | R-2 | Latvialaisen politikon Tallinnan-matka |
24.1.1940 | R-3 | Vieläkin suomalais-virolaisista suhteista |
6.2.1940 | R-4 | Neuvotteluja balttilaisesta yhteistyöstä |
8.2.1940 | R-5 | Laidoner suomalais-virolaisista suhteista |
17.2.1940 | R-6 | Moskovan kuulumisia |
21.2.1940 | R-7 | Selostuksia riigikogun ulkoasiainvaliokunnassa |
6.3.1940 | R-8 | Huomioita kehityksestä Neuvostoliitossa |
8.3.1940 | R-9 | Neuvostoliiton vaatimukset ja Viro |
23.3.1940 | R-10 | Suomen rauhanteko ja Viro |
5.4.1940 | R-11 | Neuvostoliiton uusi vaatimus Virolle |
30.4.1940 | R-12 | Keskustelu välisministerin kanssa |
24.5.1940 | R-13 | Neuvostoliiton tukikohtien uudestijärjestely Virossa |
6.6.1940 | R-14 | Neuvostolaista tyytymättömyyttä Itämerenmaihin |
21.6.1940 | R-15 | Viime päivät Virossa |
24.6.1940 | R-16 | Viron uudesta hallituksesta ja sen ohjelmasta |
26.6.1940 | R-17 | Viron miehittämisestä |
5.7.1940 | R-18 | Tallinnan kuulumisia |
9.7.1940 | R-19 | Vaalilain muutokset |
14.7.1940 | R-20 | Kuinka Virossa toimitetaan ”vaaleja” |
21.7.1940 | R-21 | Finis Estoniae |
5.8.1940 | R-22 | Viron sovietisoimisesta |
Suomen edustusto Tokio, Japani
Karl Gustaf Idman, lähettiläs4.1.1940 | R-1 | Suomen ja Venäjän välinen taistelu |
12.1.1940 | R-2 | Venäjän kysymyksestä |
20.1.1940 | R-3 | Venäjän ja Japanin välinen kalastusta koskeva sopimus |
29.1.1940 | R-4 | Venäjän kysymyksestä. II. |
29.1.1940 | R-5 | Vähän Puolan viimeaikaisesta politiikasta |
5.2.1940 | R-6 | Japanin ulkopolitiikasta. Ulkoministeri Hachiro ARITAn puhe helmikuun 1 päivänä 1940. |
8.2.1940 | R-7 | Eräitä lausuntoja Saksan suhteesta Suomen ja Venäjän väliseen taisteluun |
23.2.1940 | R-8 | Suomi Japanissa |
4.3.1940 | R-9 | Länsivaltojen suhtautumisesta Venäjään |
5.3.1940 | R-10 | Japanilaista varovaisuutta |
14.3.1940 | R-11 | Länsivaltain suhtautumisesta Venäjään. II. |
15.3.1940 | R-12 | Suomi Japanissa. II. |
28.3.1940 | R-13 | Suomen ja Venäjän välisen sodan päätyttyä |
4.4.1940 | R-14 | Japanin Kiinan politiikka |
17.4.1940 | R-15 | Eräs Japanin ja WANG CHING-WEIn välinen sopimus |
24.4.1940 | R-16 | Saksan hyökkäys Skandinaviaan ja Japanin yleinen mielipide |
27.4.1940 | R-17 | Japani ja Hollannin siirtomaat |
17.5.1940 | R-18 | Japanin suhtautuminen Saksan hyökkäykseen Hollantiin ja Belgiaan |
21.5.1940 | R-19 | Japani ja Hollannin siirtomaat.II. |
25.5.1940 | R-20 | Japani ja Hollannin siirtomaat. III. |
4.6.1940 | R-21 | Keisarin asemasta Japanissa |
14.6.1940 | R-22 | Italian sodanjulistus |
20.6.1940 | R-23 | Ranskan Indo-Kiinaa koskevia huhuja |
25.6.1940 | R-24 | Suomea koskevia huhuja |
28.6.1940 | R-25 | ”Europan Yhdysvallat” |
4.7.1940 | R-26 | Reunamuistutuksia |
8.7.1940 | R-27 | Reunamuistutuksia. II. |
9.7.1940 | R-28 | Länsivallat ja Japani |
18.7.1940 | R-29 | Englanti ja Japani |
23.7.1940 | R-30 | Baltian maat ja Japanin sanomalehdistö |
26.7.1940 | R-31 | Japanin uusi hallitus |
2.8.1940 | R-32 | Eräs keskustelu Belgian suurlähettilään kanssa |
7.8.1940 | R-33 | Englanti ja Japani |
20.8.1940 | R-34 | Eräitä huomautuksia Japanin ja Venäjän välisen lähenemisen mahdollisuuksista |
24.8.1940 | R-35 | Eräitä Ranskan Indo-Kiinaa koskevia tietoja |
4.9.1940 | R-36 | Hollannin Itä-Intia |
14.9.1940 | R-37 | Japanilaisten suhtautumisesta ulkomaalaisiin |
24.9.1940 | R-38 | Poliittinen tilanne Kaukaisessa Idässä |
4.10.1940 | R-39 | Suomen ja Saksan välinen sopimus |
5.10.1940 | R-40 | Saksan, Japanin ja Italian solmima liitto |
19.10.1940 | R-41 | Japanin ja Venäjän suhteista |
23.10.1940 | R-42 | Japanin ja Venäjän välinen m o d u s v i v e n d i |
23.10.1940 | R-43 | Japanin – Saksan – Italian pakti |
1.11.1940 | R-44 | Ministeri SUGISHITAn haastattelu |
12.11.1940 | R-45 | Ministeri SUGISHITAn haastattelu. II. |
12.11.1940 | R-46 | Pohjoois-Amerikan Yhdysvaltain ja Japanin suhteista |
22.11.1940 | R-47 | Japanin osallistumisesta sotaan |
28.11.1940 | R-48 | Ranskan ja Thailandin (Siam) välinen riita |
9.12.1940 | R-49 | Japanin sisäpolitiikkaa |
18.12.1940 | R-50 | Ulkoministeri Yosuke MATSUOKA kansainvälisestä tilanteesta |
20.12.1940 | R-51 | Japanilais-venäläiset neuvottelut |
Suomen edustusto Tukholma, Ruotsi
Jarl Wasastjerna, lähettiläs20.6.1940 | R-1 | Yleistilanne; Ahvenanmaan kysymys |
20.7.1940 | R-2 | Ruotsin suhtautuminen sodan vaaran uhatessa |
31.10.1940 | R-3 | Ruotsin ulkopolitiikka |
31.10.1940 | R-4 | Ruotsin sisäpolitiikka |
Suomen edustusto Washington, Yhdysvallat
Hjalmar Procopé, lähettiläs22.2.1940 | R-5 | Tanskan Washingtonin Lähetystön Suomen Lähetystön käytettäväksi asettama raportti: Suhteet USA/UK. Amerikkalaisia protesteja Englannille |
22.2.1940 | R-6 | Raportti: Yhdysvaltain kauppapolitiikka. Tanskan Washingtonin lähetystön Suomen lähetystön käytettäväksi asettama raportti. |
23.2.1940 | R-1 | Yhdysvallat ja Suomi |
23.2.1940 | R-2 | Suomi ja ei-kommunistiset venäläiset |
23.2.1940 | R-3 | Kansainvälinen tilanne Washingtonista arvosteltuna |
23.2.1940 | R-4 | Sotatilanne Euroopassa |
27.2.1940 | R-7 | Keskustelu suurlähettiläs Bullittin kanssa |
13.3.1940 | R-8 | Suomalais-venäläiset rauhaneuvottelut ja rauhan teko |
6.4.1940 | R-9 | Yleinen kansainvälinen tilanne – keskustelu alivaltiosihteeri Sumner Wellesin kanssa |
6.4.1940 | R-10 | Yhdysvaltain yleinen mielipide ja Euroopan sota |
7.5.1940 | R-11 | Kansainvälinen yleistilanne ja Yhdysvallat |
7.5.1940 | R-12 | Täkäläisen Tanskan lähettilään asema |
26.5.1940 | R-13 | Yhdysvallat ja kansainvälinen tilanne |
4.6.1940 | R-14 | Yhdysvallat ja kansainvälinen tilanne |
26.6.1940 | R-15 | Yhdysvallat ja kansainvälinen tilanne |
4.7.1940 | R-16 | Republikaanien puoluekokous |
9.7.1940 | R-17 | Yhdysvallat ja Kansainvälien tilanne |
27.7.1940 | R-19 | Demokraattisen puolueen puoluekokous ja Rooseveltin nimittäminen presidenttiehdokkaaksi |
30.7.1940 | R-18 | Eräitä keskusteluja |
5.8.1940 | R-21 | Havannan konferenssi |
8.8.1940 | R-20 | Yleinen Kansainvälinen tilanne ja Yhdysvallat |
2.9.1940 | R-22 | Eräitä keskusteluja |
9.9.1940 | R-23 | Yhdysvallat ja yleinen kansainvälinen tilanne |
29.9.1940 | R-24 | Japanin yhtyminen akselivaltioihin |
29.9.1940 | R-25 | Suomen kauttakulkusopimukset ja mielipide niistä Yhdysvalloissa |
2.10.1940 | R-26 | Keskustelu Herbert Hooverin kanssa |
10.10.1940 | R-27 | Englantilaisen kirjailijan H.G. Wells’in lausuntoja Suomesta |
14.10.1940 | R-28 | Herbert Hooverin pyrkimykset Euroopan kansojen avustamiseksi |
14.10.1940 | R-29 | Yhdysvallat ja kansainvälinen tilanne |
26.10.1940 | R-30 | Presidenttivaali |
27.10.1940 | R-31 | Yhdysvaltain yleinen mieliala ja Suomi; H. G. Wellsin lausunnot Suomesta |
28.11.1940 | R-32 | Presidentti Hooverin toiminta eräitten Euroopan kansojen avustamiseksi |